Punainen, rakas viholliseni, pistää silmään kaikkialta. Sitä ei voi olla huomaamatta. Se kiinnittää huomioni ja saa minut katsomaan itseään, ihailemaan tahtomattani. Punainen ei merkitse minulle mitään hyvää. Se kuvaa vihaa, saa minut näkemään punaista. Veri, joka virtaa suonissani, on punaista. Sydämeni pumppaa punaista nestettä kehoni halki ja minä vihaan sitä, punaista. Vaaleanpunaiseen ihooni tulee haava, joka vuotaa verta, punaista verta. Veri valuu kiireesti eteenpäin. Se yrittää paeta nyt, kun joku on antanut sille mahdollisuuden. Katson sitä huulta purren. Punainen tietää kipua. Olen kipeä rikkoutuneen ihoni kohdalta. Iho yrittää korjata itseään, veri jähmettyy ja muuttuu ruveksi. Sekin on punainen ja satuttaa, tietää kipua ja tuskaa. Kun taivutan kättäni, ihoni ei joustakaan. Punainen rupi kiristää sitä, estää liikkumasta. Taas kerran punainen.
Kun satutan itseni ja punainen veri pakenee suonistani, alan itkeä. Silmäni ärtyvät suolaisesta vedestä, joka valuu poskilleni. Ne muuttuvat punaisiksi. Nenäni vuotaa pakottaen minut niistämään kuin viimeistä päivää. Se tekee sen tahallaan ja muuttuu pian punaiseksi. Itku saa minut haukkomaan henkeäni, tuntuu kuin keuhkoni repeäisivät. Hapen puute saa naamani punoittamaan. Katsomatta peiliin tiedän, että naamani on kauttaaltaan punainen. Silmäluomenikin ovat turvonneet ja punaiset. Punainen ei pue kasvojani, olen ruma. Valkoisen ihon alla kiertävä punainen veri kuultaa ihoni läpi, tekee minusta punanaamaisen. Se saa minut vihaamaan itseäni, heikkouttani. Ja punaista.
Punaisen katsotaan symboloivan rakkautta, mutta sekään ei saa minua pitämään tuosta väristä. Rakkaus yhtälailla kuin punainenkin tietää kipua. Se satuttaa aina, vaikka yrittäisi kaikkensa. Tai sitten minä vain onnistun pilaamaan kaiken. Onnistun repimään itseni vereslihalle, viiltämään ranteeni auki. Onnistun särkemään haavoitetun sydämeni ja oksentamaan punaista verta. Minun rakkauteni tekee minusta sokean. Kävelen punaiset lasit silmilläni, enkä huomaa kompastuvani giljotiiniin. Pääni vierähtää pois hartioiltani ja veri värjää kaiken punaistakin punaisemmaksi. Maailmani, jota luulin rakastavani, täytyy tuskasta, joka on punaista. Siitä syystä rakkauskaan ei saa minua pitämään punaisesta. Päinvastoin punainen saa minut vihaamaan rakkautta. Punainen, joka leimaa kaiken hyvän pahaksi, tuottaa vain tuskaa ja pettymystä.
On minullakin heikot hetkeni. Erään kerran näin kaupassa mekon, punaisen mekon. Se suorastaa huusi minua tulemaan luokseen, enkä minä voinut vastustaa kiusausta. Menin sen luokse ja poimin sen ripustimesta käteeni. Tunnustelin sen sileää, kiiltävää ja punaista kangasta. Annoin sormieni liukua pitkin mekon pintaa punaisen luikerrellessa aivoihini. En nähnyt enää mitään muuta vain punaisen mekon kädessäni. Otin sen, halusin kokeilla sitä. Pukukopissa pujottauduin punaiseen mekkoon ja katsoin itseäni peilistä. Punainen puki minua. Kasvoni olivat vaaleat lukuunottamatta punaisia huuliani, joita mekko vain korosti. Kasvonpiirteeni nousivat hyvin esille tummia hiuksia vasten, ja punainen mekko kietoutui ympärilleni saaden minut näyttämään kerrankin naiselta. Jos kaikki olisinkin päättynyt tähän, olisin tyytyväinen. Punainen saisi armahduksen. Loppu ei kuitenkaan mennyt hyvin, mikään ei ollut hyvin. Punainen mekko valui päältäni. Se oli auttamatta liian iso ja sen luoma illuusio katosi. Pienempää kokoa ei ollut. Jouduin survoutumaan takaisin omiin kaikkea muuta kuin punaisiin vaatteisiini ja näytin taas tavallistakin rumemmalta pulliaiselta. Punainen mekko suorastaa poltti kättäni ja näin punaista. Seuraavana keväänä se sama mekko nauroin päin naamani toisen tytön päältä ja jälleen kerran punainen oli pirullinen väri.
Kaikesta huolimatta valitsin automme väriksi punaisen. Nyt pihallamme seisoo kaksi punaista autoa, äitini viininpunainen Nissan ja minun oma auringon haalistama Peugeotini. Pidän niistä, vaikka ne ovat punaisia. Omaa autoani voisin melkein sanoa jopa rakastavani, vaikka vihaan rakkautta. Ja punaista. Autoni kuitenkin edustaa vapauttani, aikuisuuttani. Se korostaa minun vastuutani minusta. Huolimatta siitä, että on punainen.
Rakas viholliseni, punainen, soluttautuu maailmaani. Se vainoaa minua kuin Hitler juutalaisia eikä jätä hetkeksikään rauhaan. Se haluaa vietellä minut maanpäälliseen helvettiin. Se haluaa huutaa korvaani, jotta huomaisin virheellisyyteni. Punainen tarjoaa minulle vain huonot puolensa ja nauraa ahdingoilleni. Sen täydellisyys korostaa minun epätoivoista pyrkimystäni samaan. Sen takia emme voi kulkea käsi kädessä, vaikka haluaisimme. Sen takia joudumme aina rakastamaan vihamiestämme ja pitämään hänet lähempänä kuin ystävämme. Sen takia minä vihaan itseäni. Ja punaista.
