Tumma yötaivas on pilvessä. Valkoiset lumihiutaleet putoilevat verkkaisesti kohti maata. Niillä ei ole kiire mihinkään. Onhan koko yö aikaa haudata maailma pehmeään lumivaippaan, joka saa kaiken näyttämään kauniilta, puhtaalta. Valkoiset tähdet piilottavat rumat yksityiskohdat alleen ja nauravat ilkikurisesti voidessaan huijata ihmisiä. Ne uskottelevat kaikille, että pahuus on pyyhitty pois. Enää ei ole olemassa onnettomuutta tai ilkeitä ajatuksia. On vain puhdasta ja kaunista, virheetöntä.

Aamulla katsoessaan ulos ikkunasta saattaa langeta ansaan. Voi joutua sen lapsellisen riemun valtaan, joka täyttää jokaisen, kun ensilumi syleilee maata. Se ei kuitenkaan kestä kauaa, sillä todellisuus työnnetään syliin lumikolalla. Lapsellinen riemu on sulanut synkkien ajatusten hornankattilassa, minun mielessäni. Se maisema, jota ennen rakastin, on muuttunut vihollisekseni. Enää korkeat kinokset eivät ole toinen todellisuus, jonne saisin paeta mielikuvitukseni turvin. Ne ovat rakentuneet suuriksi vuoriksi, jotka minun on ylitettävä vain päästäkseni sinne, minne en todellakaan halua.