Tämä on ensimmäinen kerta tänä vuonna, mutta tiedän, ettei se tule olemaan viimeinen. Vuotta 2018 on kulunut 20 minuttia ja minä itken silmät päästäni toivoen, ettei tarvitsisi elää enää minuuttiakaan. En tiedä, mitä tein väärin, enkä loppujen lopuksi haluakaan tietää. Oleellisempaa on se, etten ikinä voi tehdä kaikkea oikein. En usko, että kyse on siitä, mitä sinä vaadit minulta, sillä vaatimuksia tulee olemaan aina, ja kovimmat niistä minä esitän itse. Haluaisin vain, että edes sinä uskoisit sen, etten minä aina jaksa. Joskus minä vain lakkaan jaksamasta. Monen muun elämään verrattuna minun elämäni on naurettavan helppoa, mutta siitä huolimatta se tappaa minut. On niin paljon odotuksia ja toiveita, sellaisia, jotka eivät ole minun ja jotka minun kuitenkin tulisi täyttää. Vielä enemmän on niitä toiveita ja unelmia, jotka ovat minun ja joista joudun luopumaan. En siksi, että kukaan pakottaisi, vaan ainoastaan siksi, että se on kohtuullista. Minähän olen kohtuullinen ihminen. Minä myös pärjään ja olen taistelija. Ei sellainen ihminen romahda. Sellainen ihminen pystyy mihin vain. Pahinta on kuitenkin syyllisyys, jonka sinä kaadat minun niskaani, vaikka tiedät yhtä hyvin kuin minä, että on olemassa asioita, joihin en voi vaikuttaa. En väitä, että tekisit sen tahallasi. Et sinä ole sellainen. Sinä et vain näe, kun se tapahtuu. Olet liian keskittynyt itseesi nähdäksesi sen, mitä saat aikaan minussa. En väitä, että aina pitäisi olla kyse minusta, mutta minun elämässäni minä olen aika oleellinen tekijä. Meidän elämässämme se olet sinä. Sekään ei ole sinun vikasi. Se vain johtuu siitä, että me olemme tällaisia kuin olemme. Sinä olet hieman liian äärimmäinen reaktioissasi ja minä toivon voivani reagoida vain silloin, kun kukaan ei näe sitä. Silti sanot, että olemme samanlaisia. 

En enää edes tiedä, miten voisin esittää asiani sinulle. Ennen kuin oli meitä, minä toin mielestäni selkeästi ilmi sen, että olen miljoonan palan palapeli, eivätkä kaikki palat välttämättä ole tallella. Ehkä sinä uskoit silloin, että voit koota minut. Löydät puuttuvat palat, ja saat kaikki palat nätisti paikoilleen. Että minusta tulisi oivallinen pikkuavovaimo. Nyt kun luulet, että olet jo hyvällä mallilla tämän palapelin kanssa, olisi julmaa näyttää totuus. Sitä mukaan kun sinä saat paloja paikoilleen yhteen kohtaan, niitä tippuu toisesta kohdasta. Jos osoittaisin sen, pettyisit minuun. Uskoisit minun valehdelleen sinulle, kun asiat toisinaan ovat hyvin, kun toisinaan vaikutan kokonaiselta. Enkä voi syyttää sinua siitäkään, koska ainut, josta kaikki vika loppujen lopuksi löytyy, olen minä. Minä olen antanut sinun ymmärtää, että kaikki alkaa pikku hiljaa olla paikoillaan, mikä toisinaan pitääkin paikkansa. Minä en vain ole ikinä kertonut sinulle siitä takapakista, mikä joskus vain tapahtuu. Enkä minä voi sille mitään. On liian paljon asioita, joita en ole käsitellyt. Liian paljon asioita, joita tuskin tulen koskaan käsittelemään. Jos pystyisin, kävisin ne läpi, jotta voisin elää niiden kanssa. On kuitenkin liikaa kysymyksiä, joihin ei koskaan tule olemaan vastauksia. Liian paljon avoimia loppuja ja liian paljon solmittavia langanpäitä.

Totuus on, että menee ihan hyvin. Ainakin se on se totuus, minkä minä esitän kaikille, jotka vointiani sattuvat kysymään. Enhän minä voi kertoa sitä oikeaa totuutta. Sitä, että vaikka ulospäin kaikki on enemmän kuin hienosti, minä olen niin iso sotku, ettei minua voi siivota. Ei sitä kukaan uskoisi, enkä voisi tehdä sitä heille. En niille kavereille, joiden kanssa olen taistellut läpi teiniangstin, ja joilla on todellinen syy sanoa, etteivät asiat ole aivan kohdallaan. Se ei olisi oikein. Ei heitä kohtaan. Sitä paitsi en halua mitään enempää kuin sitä, että he saisivat asiansa järjestykseen. Enkä halua sitä siksi, että silloin olisin oikeutettu avautumaan päässäni asuvista möröistä. Haluan sitä siksi, että he ansaitsevat sen. He ansaitsevat sen enemmän kuin minä.

Tuntuu tyhjältä hokea hyvää uutta vuotta. Toivon tietysti, että kaikkien seuraava vuosi on parempi kuin edellinen. Omalta kohdaltani en vain usko siihen. En etenkään tällaisen alun jälkeen. Miten vuosi, joka alkaa näin, voi päättyä yhtään sen paremmin? Etenkin kun tiedän, että vuoden päästä minun tulisi olla vielä enemmän vastuullinen aikuinen kuin nyt. Enkä koe olevani vastuullinen aikuinen millään muotoa. En usko, että pystyn vuodessa kasvamaan enenmmän kuin parissa kymmenessä vuodessa. En usko, että kukaan pystyy korjaamaan parin kymmenen vuoden rappeutumista vuodessa. Enkä usko, että minulla on tulevalle vuodelle sen suurempia tavoitteita, kuin säilyä hengissä ja voida nauraa edes satunnaisesti jollekin muullekin kuin omalle tyhmyydelleni. Ei kovin kummoisia tavoitteita, ja minkään sortin lupauksia en mene tekemään. En aio kaivaa sitä kuoppaa itselleni. En nyt.

Joten sen sijaan, että olisin ulkona katsomassa ilotulitusta ja nauttimassa siitä kaikilla aisteillani kirjoitan uuden vuoden valitusvirttä silmät turvoksissa ja räkäposkella. Toivon, ettei tapani aloittaa tämä vuosi ole ennuste sille, miten tulen lopettamaan tämän vuoden. Jos loppu kuitenkaan ei ole alkua parempi, toivon, että edes niiden välille on mahtunut paljon iloitsemisen aihetta. Mikäli en voi iloita itseni puolesta, toivon, että voin iloita edes muiden puolesta.

Parempaa uutta vuotta 2018!