Viime yönä en itkenyt. En enää jaksanut. Kun on itkenyt kaksi yötä putkeen, ei välttämättä jaksa enää kolmatta. Enkä minä oikeastaan edelleenkään ole samaa mieltä siitä, että kaikki olisi minun syytäni. Ethän sinäkään tietenkään sano sitä ääneen, mutta minä näen, että ajattelet niin. Se sattuu. Luulin, että seitsemässä vuodessa oppisi sietämään kaikenlaista ja hyväksyisi tietyt asiat, mutta minä kompastun yhä uudelleen ja uudelleen niihin samoihin asioihin, joihin olen aina kompastunut, eikä se koske vain meidän suhdettamme. Olen edelleen yhtä keskeneräinen kuin aikaisemmin, nyt vain ymmärrän paremmin sen, ettei minusta tule koskaan valmista. Haluaisin syyttää siitä sinua, mutta tiedän, ettei se ehkä olisi reilua. Tietenkin parisuhteeseen tarvitaan kaksi ja sinä et aina ole se helpoin puoliso, mutta kukapa olisi. Osaat sinä tietysti käyttäytyä epäreilusti ja minä yritän olla takertumatta lillukanvarsiin. Silti en ymmärrä sitä, miksi ne asiat, jotka minun käytöksessäni saavat sinut ärsyyntymään, ovat sellaisia, joita minun tulisi sietää sinun käytöksessäsi. Sinulla on jopa oikeus suuttua ja mököttää minulle, jos ärsyynnyn niistä asioista käytöksessäsi. Minun tulisi vain niellä ne, jotta saisin nukkua omassa sängyssäni. Se tuntuu epäreilulta. 

Sanot usein, että rakastat, eikä minunlla ole oikeutta epäillä sitä. En kuitenkaan voi sulkea silmiäni siltä tosiasialta, että meidän rakkautemme on erilaista. Minun rakkauteni haluaa olla sokea sinun virheillesi ja sinun rakkautesi on valikoiva. Se rakastaa vain hyviä puoliani. Tiedän, ettei rakkauden määrää tai laatua kuulu vertailla, sillä siitä seuraa vain huonoja asioita. Silti minun on sanottava, että luulen rakastavani sinua enemmän kuin sinä minua. Siksi minuun myös sattuu enemmän. Enkä olisi ikinä uskonut, että rakkaus voi sattua näin paljon. Meidän välisessä rakkaudessamme sinä saat kaiken anteeksi ja minä en. Sitäkään ei saisi sanoa ääneen, sillä se ei kuulosta hyvältä, mutta en minä ole ennenkään pelännyt totuutta. Kokemukseni mukaan valheet satuttavat enenmmän. Totuuden kanssa minä voin elää, vaikka se olisikin raadollinen.

En voi sanoa, että aina ymmärtäisin sinua, sillä on tilanteita, joissa näin ei ole. Olen kuitenkin hyväksynyt sen ja sinut ja sinut sellaisena kuin olet. Joskus tuntuu, että minun kohdallani näin ei ole. Sinä et ehkä ole vielä hyväksynyt sitä, että minä olen, mitä minä olen. On mahdotonta saada vain hyviä puolia, koska huonot tulevat kaupan päälle. Minun huonot puoleni ovat kuitenkin ihan siedettäviä, ainakin uskoisin niin. Edellyttäen tietenkin, että niitä katsoo vain pinnalta, eikä kurkista liian syvälle. Pimeissä vesissä asuu rumia kaloja. Minun rumat kalani ovat sellaisia, ettet sinä ymmärrä niitä, vaikka joskus olen yrittänyt saada sinut vilkaisemaan niitä. Silti toivon toisinaan, että sinä näkisit ne ja hyväksyisit ne. Kohtaisit sen tosiasian, ettei minun akvaarioni ole mikään koralliriutta. Todellisuudessa on ehkä parempi näin. Jos tuntisit kaikki rumat kalat, saattaisin tuntua liian synkältä ihmiseltä. Nythän minä olen niin reipas ja positiivinen, eivätkä toisinaan synkät ajatukseni ole minun, ainakaan sinun sanojesi mukaan. Ei hätää, et ole ainut, etkä ensimmäinen, joka on sitä mieltä, etkä ehkä viimeinenkään. Olen kyllä tottunut, mutta se ei estänyt minua toivomasta, että tämä ihmissuhde olisi erilainen. Toivoin, että näkisimme toisemme sellaisina kuin olemme, emmekä sellaisina kuin muut meidät näkevät. Kai minun on pikku hiljaa alettava uskoa, ettei sellaisia ihmissuhteita ole. 

Toisaalta ymmärrän, että voi olla vaikea ymmärtää, miksi en toisinaan jaksa elää. Enimmäkseenhän meidän parisuhteemme toimii, enkä oikeastaan vaihtaisi sitä mihinkään. Meillä on loppujen lopuksi suhteellisen vähän yhteisiä ongelmia ja olen tyytyväinen elämääni. Saan tehdä asioita, joista pidän ja elää ihmisen kanssa, joka tekee minut onnelliseksi. Ei ole montaa asiaa, jotka haluaisin muuttaa, eivätkä ne harvatkaan ole liian isoja. Mikäänhän ei koskaan voi olla ihan täydellistä. Silti on edelleen ajan jaksoja, jotka tappavat minut, sisältä. On vaikea selittää sitä, miksi ei jaksaisi elää, kun sille ei varsinaisesti ole olemassa sellaista syytä, että edes minä osaisin nimetä sitä. Kuitenkin tieto siitä, että todennäköisesti elän vielä ainakin 50 vuotta, on toisinaan musertava. En yksinkertaisesti tiedä, miten jaksan, mutta todennäköisesti jaksan, koska olen jaksanut tähänkin asti, vaikka viimeiset 14 vuotta olenkin ajoittain tuntenut houkutusta luovuttaa. 

Ihmisillä on erilaisia syitä sille, miksi he luovuttavat. Minä en tiedä omaa syytäni sille, miksi haluaisin. Tiedän kuitenkin sen, että niin kauan kuin on elossa joku, jonka kuvittelen välittävän, en voi luovuttaa. En halua, että he joutuvat kohtaamaan minun rumia kalojani, mihin luovuttaminen heidät pakottaisi. Minun rumilukseni ovat kuitenkin minun ja luultavasti jokaisella on niitä tarpeeksi ihan omasta takaa. En minä sinullekaan voi olla vihainen siitä, ettet halua tutustua niihin. Tai en voisi, jos et olisi päättänyt, että kuitenkin on olemassa joku jonka rumat kalat haluat kohdata, mutta se en ole minä. Se sattuu kaikista eniten. Sinä tarvitset jonkun pelastettavan, mutta minua sinä et halua pelastaa. Vaikka tarkemmin ajateltuna tiedän, että se johtuu minusta. En halua tulla pelastetuksi, koska silloin sinä joutuisit kohtaamaan asioita, joita et halua nähdä, enkä minä halua sitä sinulle. Omasta tuskastani minä selviän oikein hyvin, useimmiten. Tuskasta, jota minun tuskani aiheuttaisi sinulle, en selviäisi.