Tuntuu, että taas kerran itken turhaan, mutten osaa lopettaakaan. Haluaisin kirjottaa Sinulle minusta ja sinusta, meistä, vaikkei minulla olekaan mitään uutta sanottavaa. Emmehän me ole nähneet kuukauteen ja viimeksi, kun näimme sain kuulla liikaa. En olisi halunnut tietää sitä, että olen sinun silmissäsi itsekeskeinen kusipää. Sitä minä kuitenkin olen ollut. Olisinhan minun pitänyt se tajuta. Olen ehkä tajunnutkin, ainakin olen yrittänyt myöntää sen itselleni monta kertaa. Olen vain aina halunnut ajatella, ettet ole tajunnut sitä. Sinä olet kuitenkin ymmärtänyt enemmän kuin olen osannut edes uneksia, vaikka samaan aikaan tuntuu, ettet ymmärrä yhtään mitään. Miksi sinun on ymmärrettävä juuri ne väärät asiat?

Olet ymmärtänyt sen, että toisinaan käytöksesi ottaa minua kupoliin. Olet ymmärtänyt senkin, että toisinaan minä tarkoituksella välttelen sinua. Et todennäköisesti ole voinut olla huomaamatta sitäkään, että osaan olla ilkeä. Myös tahtomattani. Olet osannut käytökseni perusteella löytää minusta kaikki huonot puoleni. Joskus tuntuu, että olet jopa yrittänyt ymmärtää niitä. Onnittelen sinua siitä, sillä en olisi ikinä uskonut, että pystyt edes siihen. Siitäkin näet, kuinka ilkeä minä olen. Olen kyllä usein yrittänyt olla olematta, mutta hyvin hyvin harvoin olen onnistunut siinä. Onnistuminen ei ole vahvin lajini, sillä useimmiten olen todella huono siinä. 

Olet onnistunut ymmärtämään enemmän kuin oletin, mutta samalla olet tulkinnut kaiken väärin. En minä välttele sinua siksi, etten pitäisi sinusta. Se johtuu vain minusta. Olen niin epävarma itsestäni, että on suorastaan ahdistavaa, että joku voi olla niin varma kuin sinä. Varma siitä, että minusta kannattaa välittää. Näytät niin usein siltä, että olet sataprosenttisen varma siitä, että olen sen arvoinen. Jos odotat kiitollisuutta, olet valinnut väärän ihmisen. En minä osaa olla kiitollinen. Olen hajottanut itseni liian monta kertaa; pudottanut posliinisydämeni maailman betonilattialle. Joskus tuntuu, että olen taas kokonainen, ja kuvittelen, että pystyn jatkamaan elämääni, kuten ennen. En ole kuitenkaan vielä onnistunut, sillä rakastun sinuun aina vain uudelleen. Voisinko muka unohtaa sen, millä on kaikista eniten merkitystä? Ei ole sinun syysi, että välttelen katsettasi. En vain haluaisi myöntää itsellenikään, kuinka tärkeä olet minulle. Se tekisi minusta haavoittuvaisen. Enkä minä kestä sellaista, kun olen koko ajan säröillä. 

Jos voisit viimeinkin ymmärtää, että merkitset minulle enemmän kuin osaat kuvitellakaan, olisit ymmärtänyt kaiken oleellisen. En kuitenkaan voi syyttää sinua siitä, ettet osaa lukea ajatuksiani. Voin syyttää vain itseäni, sillä en uskalla todistaa sinulle sitä, mitä tunnen sisimmmässäni. En uskalla luottaa sinuu tarpeeksi, vaikka haluaisinkin, sillä en halua satuttaa itseäni. Olisi minulle helpotus, jos ymmärtäisit, että ristiriitainen käytökseni johtuu vain hämmennyksestäni. Tapa, jolla saat minut rakastamaan sinua, on hämmentävä. Se on jotain ainutlaatuista, jotakin sellaista, mitä en ole kokenut koskaan aikaisemmin. Haluaisin luottaa siihen, että se pysyy ikuisesti. Haluaisin luottaa siihen, että se, mitä kuvittelen sinun tuntevan, on totta. Jos osaisin, haluaisin heittäytyä sen tunteen vietäväksi. En kuitenkaan uskalla, sillä pelkään putoamista. Se sattuu liikaa. 

Jos saisin sinut ymmärtämään kaiken tämän, en toivoisi mitään muuta. En vain ole keksinyt keinoa, jolla voisin ilmaista itseni sinulle. Usein tuntuu, että välillämme on liian monta estettä. Vaikka istuisimme vierekkäin, minusta tuntuu, että välillämme on vähintääkin koko Aasia. Se on suorastaan kiduttavaa. En ymmärrä, mitä voisin tehdä asialle. Siksi pitkitän iltaani kirjoittamalla sinulle. Pitkitän iltaani odottamalla ihmettä.