lauantai, 22. tammikuu 2022

Välittämisen kompromissi

Viime kerrasta on kauan, yli vuosi. Se ei tosin täysin pidä paikaansa, en vain ole jaksanut kirjoittaa. On niin paljon asioita ja loppujen lopuksi ei mitään. Ei mitään sellaista, mistä todella saisin kiinni. Tunnen vain sen saman tuskan, jonka ennenkin. Elämäni ainoan asian, joka ei muutu. Olen saanut rakennettua hienon kulissin ja voisin melkein olla ylpeä itsestäni, jos onnituisin huijaamaan muiden lisäksi myös minua. Tekisi todella mieleni luovuttaa, lopettaa selvityminen. Tiedän edelleen, etten tee sitä, mutta taas kerran se tuntuu kaikista houkuttelevimmalta vaihtoehdolta. Enhän minä enää edes tiedä, ketä varten minä elän. Itseäni varten kai minun pitäisi, mutta eihän se ole mahdollista. Kenelle muka on?

Kaikista vaikeinta on se, ettei kukaan todella tunne minua. Se tekee minusta yksinäisen, saa oloni tuntumaan ulkopuoliselta. Olen varmasti sanonut tämä aikaisemminkin, mutta sanon sen taas. Luulin joskus, että kerran tapaisin ihmisen, jolle voisin kertoa kaiken. Jonkun, joka tukee minua kaikissa tilanteissa ja ymmärtää kaiken tuskan, jota koen.  Todellisuudessa olemme kaikki liian itsekkäitä halutaksemme kuulla kenenkään kaikkia salaisuuksia. Siksi minulla on edelleen omani. Sanon aina sinulle, että voin puhua sinulle kaikesta ja varmasti voisinkin. En vain usko, että haluat oikeasti kuulla sitä kaikkea. Sinun minä en haluaisi. Olen nähnyt muutamien ihmisten kääntöpuolen ja se on pelottavaa. Ei siksi, että minulle olisi selvinnyt asioita, joita en olisi uskonut tai pystynyt käsittelemään, vaan siksi, että loppujen lopuksi kukaan ei oikeastaan pysty auttamaan ketään. Emmekä me halua kokea avuttomuutta, kukaan.

Ihmisten itsekkyys on pohjatonta, myös minun. Kaikista olisi varmasti hienoa, jos joku kuuntelisi, jos olisi joku, jolle avatua. Ihan todella. Henkillö, jonka päälle voisi oksentaa omat inhottavat sisuksensa ajattelematta sitä, mitä siitä seuraa. Ajattelematta sitä, että joskus on itse oltava vastavuoroisesti roskasäkki. Minä olen ollut paljon ihmisten roskasäkkinä, koska ennen välitin paljon. Minulla oli läheisiä ihmisiä, joita halusin kuunnella ja auttaa. Todella halusin, olisin tehnyt mitä vain heidän vuokseen, lähinnä itsekkäistä syistä. Kestän oman tuskani paremmin kuin muiden. En kuitenkaan ollut tarpeeksi kenellekään. En pystynyt auttamaan ketään, vaikka yritin parhaani. Myös se sattui. Eivätkä he edes huomanneet, kuinka paljon yritin. Minä todella yritin. 

Nykyään olen liian kulunut välittämään. On tiestyti kourallinen ihmisiä, joista välitän edelleen, joiden eteen tekisin melkein mitä vain. Suurimmasta osasta ihmisiä en kuitenkaan välitä. Sen sanominen saa minut kuulostamaan kylmältä, mutta totuus on, etten jaksa enää välittää. Välittäminen tekee minusta lopun, koska se tekee minut riittämättömäksi itselleni. En tiedä, onko se itsekästä, mutta joskus on tyydyttävä kompromisseihin. Minun kompromissini on välittää vähemmän, jotta jaksaisin elää niitä varten, joista välitän eniten. Kuulostaa lähes säälittävältä, tiedän. Tähän pisteeseen on kuitenkin tultu. Enkä ole varma, kuinka paljon pidemmälle jaksan, sillä rakkauden määrä on rajallinen, sinun rakkautesi määrä.

On mahdollista, että en vain luota tarpeeksi, mutta epäilen, ettei sinun rakkautesi riittäisi. Et sinä oikeasti haluaisi nähdä tätä puolta minusta, sillä sitä ei pitäisi olla olemassa. Se en ole minä. Ei ole sinun silmissäsi koskaan ollut. Ymmärrän sen hyvin. Minäkään en haluaisi nähdä tätä puolta kenessäkään läheisessäni, sillä se olisi pelottavaa. Tiedän, kuinka synkkää kääntöpuolella voi olla, eikä sinne paista aurinko. Minun kääntöpuoleni on sitä paitsi ollut piilossa liian pitkään, karkeasti arvioituna 15 vuotta. Liian monta vuotta kenenkään käsiteltäväksi, enkä minä itsekään halua käsitellä sitä. Olen elänyt ne tunteet jo kerran, jotkut useammankin kerran ja tietyt niistä epäsäännöllisen säännöllisesti. En halua sitä enää, mutta silti se tapahtuu yhä uudelleen ja uudelleen. Olen varovaisen toiveikas, tai oikeastaan en, mutta haluaisin olla. Haluaisin uskoa, että ajan kanssa eläisin nämä tunteet uudestaan aina vain harvemmin ja harvemmin, kunnes lopulta en enää tuntisi niitä. En kuitenkaan todella usko niin. Tunnen itseni liian hyvin ja jokaisen kuluvan vuoden myötä huomaan, että sisimmässäni en ole muuttunut. Olen vain oppinut parempia keinoja piilottaa minut itseltäni. 

tiistai, 8. syyskuu 2020

Petollinen houkutus

Olen taas täällä, liian lähellä kuilun reunaa, aivan liian lähellä. Tällä kertaa olen oikeasti niin väsynyt, että tekisi mieleni hypätä. Olen taistellut meidän puolestamme, taistellut sinun puolestasi, mutta sinä et näe sitä niin. Sinun mielestäsi minä laiminlyön sinua ja siksi sinun pitäisi saada tehdä juuri niin kuin sinä haluat, vaikka se satuttaisikin minua. En enää oikeasti tiedä, kuinka kauan jaksan. Se ei kuitenkaan voi olla kauaa. Sitten lakkaan välittämästä ja sitä sinä et oikeasti halua nähdä, ainakin toivon niin. Se ei ole kaunista ja se lopettaa meidät. En haluaisi kirjoittaa sitä, ettei siitä tulisi totta, mutta toisinaan epäilen sinun motiivejasi. Minä tiedän, mitä minä saan meidän suhteestamme, mutta toisinaan tuntuu siltä, että minä teen sinut vain onnettomaksi. Sanot silti, että rakastat, mutta en tiedä tarkoitatko sitä. Haluaisin uskoa sen, mutta pelkään hyppääväni, jos käy ilmi, ettei se olekaan totta. Et enää edes pidä kosketuksestani. Olen huomannut sen, vaikka et olekaan sanonut sitä ääneen, ja se syö minua sisältä. Sinä et edes tiedä, miltä itkeminen oikeasti tuntuu. Sinä et tiedä, miltä tuntuu, kun sydän syö itsensä. Minä tiedän ja siksi en usko, että elän kovin vanhaksi.

En ole tarpeeksi vanha ollakseni näin hajalla, mutta sitä minä silti olen. Olen enemmän rikki kuin koskaan aikaisemmin, vaikka sinä luulet korjanneesi minut. Et ymmärrä, ettet ole onnistunut uskottelemaan minulle, että minä riitän. Minä tiedän, etten kaikilta osin riitä. Siksi yritän olla joustava ja ajatella asioita objektiivisesti, luottaa rakkauteemme. Sinä et aina tee siitä kovin helppoa. Joskus sinä huomaamattasi isket minua riittämättömyyteni rätillä vasten kasvojani. Ennen olisin saattanut sanoa, että tiedän, ettet tee sitä tahallasi. Nykyään voin sanoa vain, että uskon niin. Riittämättömyyteni on tosi asia ja pääsääntöisesti olen hyväksynyt sen, vaikka sinä yrität väittää muuta. Se ei silti muuta sitä, etteikö se voisi satuttaa minua. Minä olen aina toivonut, että riittäisin jollekin sellaisena kuin olen. Luulin, että riitin sinulle, mutta siitä on jo kauan, kun huomasin olevani väärässä. Sinä et vain tiedä, kuinka kirkkaasti minä näen asian.

Kaikista pahinta on kuitenkin se, että joskus minä luulin, ihan todella luulin, että minusta tulisi joskus ihminen. Vielä aikuinen sellainen. Olen kuitenkin huomannut, että kipu pysyy samana. Itkeminen sattuu aina yhtä paljon ja toisinaan paljon enemmän, enkä edelleenkään voi puhua siitä kenellekään, joka ymmärtäisi. Ennen luulin, että jonain päivänä, olisi olemassa joku, joka ymmärtäisi. Luulin, että löytäisin ihmisen, jolle voin kertoa kaiken. Tähän ikään mennessä olen kuitenkin ymmärtänyt sen, että loppujen lopuksi jokainen on yksin. Kukaan ei voi kertoa kenellekään kaikkea. Se satuttaa, mutta on samalla lohdullista. Ainakaan en ole yksin asian kanssa, sillä sama tilanne koskee kaikkia. Ihmiset pelkäävät itsensä puolesta liikaa voidakseen rakastaa niin paljon, että haluaisivat kuulla kaikki toistensa salaisuudet. Olen oppinut ymmärtämään, miksi salaisuudet ovat hyvä asia, vaikka loppujen lopuksi juuri ne tappavat meidät sisältä.

Tänään pelotan itseäni enemmän kuin yleensä. Tänään reuna on niin lähellä, että sitä on vaikea vastustaa. Tiedän, etten halua tehdä sitä sinulle enkä läheisilleni. Olen aina pitänyt sitä äärimmäisen itsekkäänä tekona ja olen aina osannut käsitellä omaa tuskaani paremmin kuin muiden. Muistan lapsuudestani ne illat, kun kuulin seinän läpi siskoni itkevän huoneessaan. Muistan, kuinka paljon halusin, että voisin ottaa hänen tuskansa omakseni, ettei hänen tarvitsisi kantaa sitä. Edelleen olen valmis taistelemaan molempien siskojeni puolesta, jos tarve niin vaatii, riipumatta siitä, kuinka paljon se minua satuttaa. He ovat olleet minun maailmani, vaikka en ole aina osannut arvostaa sitä. He ovat vaikuttaneet paljon siihen, että elän edelleen, vaikka eivät tiedäkään sitä.

Sinunkin takiasi minä elän. En halua tehdä sitä sinulle. Jos rakastat minua niin paljon kuin haluan uskoa, en halua, että joudut tuntemaan mitään sellaista, mitä hyppäämiseni saisi aikaan. Ikuiset kasvukipuni sattuvat ja toisinaan sinä olet syypää niihin. Siitä huolimatta en halua, että joudut kokemaan mitään vastaavaa. Hyppäämiseni jälkeen olisi pahempaa. Sinä olet kuitenkin hyvä ihminen, et ehkä aina minulle, mutta muille. Ajattelet aina sitä, minkä kuvittelet olevan muiden parasta. Se ei ehkä aina ole niin, mutta tarkoituksesi on aina hyvä. Siksi et edes ymmärtäisi tekoani. Et ymmärtäisi, mikä minuun sattuu ja kuinka paljon. Luultavasti kokisit, että syy on osittain sinun, ja jollain kieroutuneella tavalla toivoisinkin sitä. En kuitenkaan antaisi ikinä itselleni anteeksi, jos tekisin sinulle niin. Eihän oikeasti ole sinun vikasi, että minä olen tällainen. Ei ole sinun vikasi, etten tiedä, mikä minussa on vikana.

sunnuntai, 10. toukokuu 2020

Pinnan alla

Viime yönä en itkenyt. En enää jaksanut. Kun on itkenyt kaksi yötä putkeen, ei välttämättä jaksa enää kolmatta. Enkä minä oikeastaan edelleenkään ole samaa mieltä siitä, että kaikki olisi minun syytäni. Ethän sinäkään tietenkään sano sitä ääneen, mutta minä näen, että ajattelet niin. Se sattuu. Luulin, että seitsemässä vuodessa oppisi sietämään kaikenlaista ja hyväksyisi tietyt asiat, mutta minä kompastun yhä uudelleen ja uudelleen niihin samoihin asioihin, joihin olen aina kompastunut, eikä se koske vain meidän suhdettamme. Olen edelleen yhtä keskeneräinen kuin aikaisemmin, nyt vain ymmärrän paremmin sen, ettei minusta tule koskaan valmista. Haluaisin syyttää siitä sinua, mutta tiedän, ettei se ehkä olisi reilua. Tietenkin parisuhteeseen tarvitaan kaksi ja sinä et aina ole se helpoin puoliso, mutta kukapa olisi. Osaat sinä tietysti käyttäytyä epäreilusti ja minä yritän olla takertumatta lillukanvarsiin. Silti en ymmärrä sitä, miksi ne asiat, jotka minun käytöksessäni saavat sinut ärsyyntymään, ovat sellaisia, joita minun tulisi sietää sinun käytöksessäsi. Sinulla on jopa oikeus suuttua ja mököttää minulle, jos ärsyynnyn niistä asioista käytöksessäsi. Minun tulisi vain niellä ne, jotta saisin nukkua omassa sängyssäni. Se tuntuu epäreilulta. 

Sanot usein, että rakastat, eikä minunlla ole oikeutta epäillä sitä. En kuitenkaan voi sulkea silmiäni siltä tosiasialta, että meidän rakkautemme on erilaista. Minun rakkauteni haluaa olla sokea sinun virheillesi ja sinun rakkautesi on valikoiva. Se rakastaa vain hyviä puoliani. Tiedän, ettei rakkauden määrää tai laatua kuulu vertailla, sillä siitä seuraa vain huonoja asioita. Silti minun on sanottava, että luulen rakastavani sinua enemmän kuin sinä minua. Siksi minuun myös sattuu enemmän. Enkä olisi ikinä uskonut, että rakkaus voi sattua näin paljon. Meidän välisessä rakkaudessamme sinä saat kaiken anteeksi ja minä en. Sitäkään ei saisi sanoa ääneen, sillä se ei kuulosta hyvältä, mutta en minä ole ennenkään pelännyt totuutta. Kokemukseni mukaan valheet satuttavat enenmmän. Totuuden kanssa minä voin elää, vaikka se olisikin raadollinen.

En voi sanoa, että aina ymmärtäisin sinua, sillä on tilanteita, joissa näin ei ole. Olen kuitenkin hyväksynyt sen ja sinut ja sinut sellaisena kuin olet. Joskus tuntuu, että minun kohdallani näin ei ole. Sinä et ehkä ole vielä hyväksynyt sitä, että minä olen, mitä minä olen. On mahdotonta saada vain hyviä puolia, koska huonot tulevat kaupan päälle. Minun huonot puoleni ovat kuitenkin ihan siedettäviä, ainakin uskoisin niin. Edellyttäen tietenkin, että niitä katsoo vain pinnalta, eikä kurkista liian syvälle. Pimeissä vesissä asuu rumia kaloja. Minun rumat kalani ovat sellaisia, ettet sinä ymmärrä niitä, vaikka joskus olen yrittänyt saada sinut vilkaisemaan niitä. Silti toivon toisinaan, että sinä näkisit ne ja hyväksyisit ne. Kohtaisit sen tosiasian, ettei minun akvaarioni ole mikään koralliriutta. Todellisuudessa on ehkä parempi näin. Jos tuntisit kaikki rumat kalat, saattaisin tuntua liian synkältä ihmiseltä. Nythän minä olen niin reipas ja positiivinen, eivätkä toisinaan synkät ajatukseni ole minun, ainakaan sinun sanojesi mukaan. Ei hätää, et ole ainut, etkä ensimmäinen, joka on sitä mieltä, etkä ehkä viimeinenkään. Olen kyllä tottunut, mutta se ei estänyt minua toivomasta, että tämä ihmissuhde olisi erilainen. Toivoin, että näkisimme toisemme sellaisina kuin olemme, emmekä sellaisina kuin muut meidät näkevät. Kai minun on pikku hiljaa alettava uskoa, ettei sellaisia ihmissuhteita ole. 

Toisaalta ymmärrän, että voi olla vaikea ymmärtää, miksi en toisinaan jaksa elää. Enimmäkseenhän meidän parisuhteemme toimii, enkä oikeastaan vaihtaisi sitä mihinkään. Meillä on loppujen lopuksi suhteellisen vähän yhteisiä ongelmia ja olen tyytyväinen elämääni. Saan tehdä asioita, joista pidän ja elää ihmisen kanssa, joka tekee minut onnelliseksi. Ei ole montaa asiaa, jotka haluaisin muuttaa, eivätkä ne harvatkaan ole liian isoja. Mikäänhän ei koskaan voi olla ihan täydellistä. Silti on edelleen ajan jaksoja, jotka tappavat minut, sisältä. On vaikea selittää sitä, miksi ei jaksaisi elää, kun sille ei varsinaisesti ole olemassa sellaista syytä, että edes minä osaisin nimetä sitä. Kuitenkin tieto siitä, että todennäköisesti elän vielä ainakin 50 vuotta, on toisinaan musertava. En yksinkertaisesti tiedä, miten jaksan, mutta todennäköisesti jaksan, koska olen jaksanut tähänkin asti, vaikka viimeiset 14 vuotta olenkin ajoittain tuntenut houkutusta luovuttaa. 

Ihmisillä on erilaisia syitä sille, miksi he luovuttavat. Minä en tiedä omaa syytäni sille, miksi haluaisin. Tiedän kuitenkin sen, että niin kauan kuin on elossa joku, jonka kuvittelen välittävän, en voi luovuttaa. En halua, että he joutuvat kohtaamaan minun rumia kalojani, mihin luovuttaminen heidät pakottaisi. Minun rumilukseni ovat kuitenkin minun ja luultavasti jokaisella on niitä tarpeeksi ihan omasta takaa. En minä sinullekaan voi olla vihainen siitä, ettet halua tutustua niihin. Tai en voisi, jos et olisi päättänyt, että kuitenkin on olemassa joku jonka rumat kalat haluat kohdata, mutta se en ole minä. Se sattuu kaikista eniten. Sinä tarvitset jonkun pelastettavan, mutta minua sinä et halua pelastaa. Vaikka tarkemmin ajateltuna tiedän, että se johtuu minusta. En halua tulla pelastetuksi, koska silloin sinä joutuisit kohtaamaan asioita, joita et halua nähdä, enkä minä halua sitä sinulle. Omasta tuskastani minä selviän oikein hyvin, useimmiten. Tuskasta, jota minun tuskani aiheuttaisi sinulle, en selviäisi.

tiistai, 2. heinäkuu 2019

Tähän tyytyväinen?

Sisälläni velloo paljon määrittelemättömiä tunteita, jotka odottavat käsittelemistä. En kuitenkaan pääse niiden kanssa alkua pidemmälle, sillä en tiedä, mitä ne ovat. Enkä oikeastaan ole varma, haluanko tietää. Aloin kirjoittamaan vain siksi, että saisin ajan kulumaan. On turhauttavaa olla tekevinään töitä, kun edellytyksiä oikealle työnteolle ei ole, eikä kukaan jaksa enää kuunnella valitustani. Myönnän, että olen jo hieman luovuttanut. En ole niitä ihmisiä, jotka jaksavat jankuttaa asioista ja kinuta tietoa, vaikka ehkä pitäisi olla. Hirveän hankala tehdä töitä, kun kommunikointi ei toimi. En voi mitenkään tietää, mitä minun tulisi tehdä, kun minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä on jo tehty. Vastuualueet pitäisi määritellä selkeästi ja kommunikoinnin tulisi olla osa työnkuvaa, jotta asiat sujuisivat niin kuin niiden kuuluu. Tällä hetkellä mikään edellä mainituista asioista ei toteudu. Osittain se on minunkin vikani, sillä olen kyllästynyt yrittämään yksin. Jos toinen koko ajan tietoisesti jättää muut pimentoon, minua lakkaa kiinnostamasta. Oikea toimintamalli olisi tietysti kiinnostua sitäkin enemmän, jotta asiat alkaisivat toimia. En vain jaksa ja toivon, etten ole täällä enää montaa viikkoa. Ainakin saan kokeilla kommunikoimattomuutta jonkun toisen kanssa seuraavat pari viikkoa. Onhan sekin sentään jotakin, luulisin. 

 

Haluaisin niin paljon enemmän, tällä hetkellä lähinnä enemmän tunteja vuorokauteen. Useimmiten tuntuu kuitenkin siltä, ettei minun kuulu saavuttaa tämän enempää, enkä ole saavuttanut vielä mitään. Olen opiskellut joitakin asioita. Olen ollut töissä siellä ja täällä. Minulla on ammatti ja parisuhde, josta en halua puhua. Enkä kuitenkaan ole onnellinen. Olen yrittänyt muistaa, mistä haaveilin lapsena, mutta muistan vain yhden asian. Senkin saavuttaminen tuntuu sitä epätodennäköisemmältä, mitä vanhemmaksi tulen, vaikka aikaisemmin luulin, että asia olisi juuri päinvastoin. Tällä hetkellä tuntuu pitkälti siltä, että elämäni valuu kliseisesti hukkaan, enkä minä osaa tehdä asialle mitään, vaikka huomaankin sen. Olen aina ihmetellyt, miksi ihmiset eivät tee asioille jotain. Luulen ymmärtäneeni vastauksen: on helpointa olla tekemättä. En halua päätyä siihen samaan pisteeseen, mutta näen olevani matkalla siihen. Olen antanut itselleni vuoden vaihteeseen asti aikaa ajatella, mitä aion tehdä elämälläni. Siihen mennessä pitäisi syntyä ratkaisuja, mutta pelkään pahoin, ettei niin ole.  

 

Suurin ongelma on ristiriidat, joille ei löydy kompromissia. Haluan niin paljon, mutta tiedän, että mahdollisuudet ovat rajalliset. Minun tulisi osata päättää, mikä tekisi minut onnelliseksi tai edes parantaisi elämänlaatuani. Pitäisi osata valita, haluanko olla köyhä ja onnellinen vai vain hyvin toimeentuleva. Jos jatkan työtä, jota teen, en koskaan tule olemaan onnellinen. Tulen kyllä olemaan kutakuinkin tyytyväinen työhöni, ainakin hetkittäin. En kuitenkaan tee sitä, mitä haluaisin tehdä. Jos taas tekisin sitä, mitä haluan tehdä, olisin sen suhteen onnellinen. Talouteni ei kuitenkaan todennäköisesti kestäisi sitä. Tai minun talouteni voisikin kestää, mutta meidän taloutemme ei kestäisi. Nyt en kuitenkaan aikonut puhua parisuhteesta vaan muista asioita. En kuitenkaan halua hylätä nykyistä elämääni voidakseni olla köyhä ja onnellinen. Haluan rusinat pullasta, paitsi etten tykkää rusinapullasta. Ajatus on kuitenkin tärkein. Kun on kituuttanut suunnilleen 15 vuotta odottaen parempia aikoja, ei haluaisi odottaa enää yhtään enempää. Silti olen pattitilanteessa. Ennen minulla ei ollut keinoja toteuttaa haluamaani, mutta minulla olisi ollut rohkeutta ja päättäväisyyttä. Olisin osannut tehdä itsekkäitä päätöksiä, vaikka ne olisivatkin olleet kipeitä. Nyt minulla olisi kaikki keinot käytettävissäni, mutta olen kadottanut ne ominaisuudet, joiden avulla voisin hyödyntää niitä.  

 

Kuulostaa pitkälti taas siltä, että valitan turhaan. En halua valittaa, haluan vain selventää asiat itselleni. Olen aina ajatellut paremmin kirjoittaessani ajatukseni paperille, tai jonnekin. Tätä kirjoittaessani huomaan kirjoittavani asioista, jotka ovat loppujen lopuksi toissijaisia. Ne olisivat tärkeitä, jos minulla ei olisi parisuhdetta, josta en halua puhua. Silloin olisi paikallaan miettiä asioita, joista kirjoitan, mutta niin kauan kuin kieltäydyn puuttumasta siihen kaikista merkitsevimpään tekijään, on hyödytöntä vatvoa muitakaan asioita. Tärkeistä asioista puhuminen kuitenkin sattuu, enkä jaksa sitä kipua nyt. Siksi suljen silmäni niiltä asioilta, jotka merkitsevät, vaikka se ei tekään minusta yhtään aiempaa onnellisempaa. Se tekee minusta kuitenkin turran, joten voin ajatella olevani vahva ja itsenäinen. Kenenkään ei tarvitse tietää, etten minä oikeasti ole vahva ja minäkin voin unohtaa sen hetkeksi.  

lauantai, 4. toukokuu 2019

Rakkaus ja sen aallonpohja

En haluaisi sanoa sitä ääneen, mutta en usko sinun rakastavan minua samalla tavalla kuin minä sinua. Minä rakastan sinua, koska olen päättänyt niin. Se saattaa kuulostaa kylmältä ja laskelmoivalta. Se kuitenkin tarkoittaa, että haluan rakastaa myös huonoja puoliasi. Minun rakkauteni ei ole sokea, sillä olen tietoisesti valinnut ne viat, joita haluan rakastaa. Ne ovat sinun vikojasi. Saatan kuulostaa raadolliselta, mutta olen edelleen realisti. Meillä kaikilla on omat vikamme ja sinun vikasi ovat ne, joiden kanssa olen päättänyt tulla toimeen. Sinä puolestasi rakastat minua vain silloin, kun se tuntuu hyvältä. Haluat, että minussa ei ole vikoja. Haluat, että olen enemmän kuin olen. Minä tiedän sen, vaikka sinä usein sanot, etten tiedä, kuinka paljon sinä rakastat minua. Kyllä minä tiedän, minä tiedän myös sen, milloin se rakkaus loppuu. Se riittää tiettyyn pisteeseen asti, muttei enää sen jälkeen. Olen ajatellut voivani elää asian kanssa, mutta se ei aina ole kivutonta. Luulin sen kivuttomammaksi, kun se ei tule yllätyksenä, mutta nykyään uskon, että en ehkä kuitenkaan haluaisi tietää sitä.

Sinä luulet eläväsi mukavuusalueesi ulkopuolella, mutta todellisuudessa et elä. Ymmärrän, etteivät kaikki halua kiduttaa itseään asioilla, jotka eivät tunnu mukavilta, mutta toivoisin, että joskus näkisit, kuinka paljon minuun voi sattua. Tiedän, etten ole vieläkään kovin vanha, mutta minun sydämeni on kärsinyt paljon. Ei siksi, että olisi tapahtunut mitään suurta ja mullistavaa, vaan siksi, että se tuntee liikaa. Olen päästänyt sinut niin lähelle, että joskus haluaisin työntää sinut pois. En siksi, etten enää rakasta vaan siksi, etten halua sinun pettyvän minuun taas. Ethän sinä tiedä, miltä tuntuu, kun yrittää kaikkensa, eikä sekään riitä. Haluaisin vain luovuttaa, mutta sinä et edes nää tilanteessa ongelmaa. Ongelma ei ole se, että sinä pidät toisista naisita, ei se kiinnosta minua. Jos he ovat sinulle tärkeämpiä, minun on parempi olla ilman. Tulen kyllä toimeen yksin ja itseni kanssa, olen tullut ennenkin. Ei se kivutonta ole, mutta ei ole parisuhdekaan. Häpeäkseni on myönnettävä kuvitelleeni, että parisuhde on tie autuuteen. Se on kaikkea muuta. Parhaimmillaan parisuhde voi olla paratiisi maan päällä ja pahimmillaan helvetti. Monien mielestä minulla ei ole oikeutta sanoa niin, sillä monella muulla on niin paljon huonompi parisuhde. Tiedän, että minun kuuluisi olla vain onnellinen. Se ei kuitenkaan tee minun oloani yhtään helpommaksi, sillä tunnen syyllisyyttä siitä, etten osaa olla kiitollinen siitä, mitä minulla on. Osaan vain valittaa asioista, jotka ovat mielestäni huonosti. 

Olen tietoisesti luopunut monista asioita takiasi ja joustan parhaani mukaan. Sinä näet asiat kuitenkin eri tavalla. Omasta mielestäsi sinä olet pelastanut minut. Osittain se on totta ja olet saanut näkemään monia asioita sellaisessa valossa, jollaisessa en olisi voinut kuvitella näkeväni niitä. Olisin kuitenkin voinut olla onnellinen myös toisenlaisessa elämässä, nimittäin siinä, josta koit pelastaneesi minut. Siinä elämässä ihmiset rakastivat minua pyytettömästi, vaikka minä en ollenkaan olisi ansainnut sitä. Siinä elämässä sain anteeksi sen, etten ole täydellinen, vaikka aina yritinkin olla. Sinä sen sijaan annat kyllä anteeksi, muttet osaa unohtaa. Et ainakaan minun virheitäni. Omasi kylläkin unohdat, sillä minä en ole alleviivaamassa niitä punakynällä. Minähän unohdan ne aina seuraavaan kertaa asti. Rakkaudestasi minuun minä jo mainitsinkin. Uskon, että uskot rakastavasi, muttet ole ehkä päättänyt rakastaa kaikesta huolimatta. Olet valmis jättämään minut, mikäli sattuu jotain, mikä pilaa kuvitelmasi, joista en usein edes tiedä, mitä ne ovat. Minä olen alusta asti päättänyt, että mikäli kelpaan loppuun asti, niin tässä minä olen. Eikä se johdu siitä, että haluaisin todistaa jotakin, eikä siitä, että hyötyisin sinusta niin paljon. Monesti yksin eläminen olisi paljon helpompaa henkisesti, ei ehkä niinkään fyysisesti. Se johtuu siitä, että minä rakastan sinua kaikesta huolimatta.

Toivon, että huomenna tämä päivä tuntuu vain yhdeltä aallonpohjalta, jonka jälkeen pienetkin asiat tekevät minut onnelliseksi. Sellaiset arkipäiväisetkin asiat; halaaminen ja pussaaminen. Se, että voimme olla lähekkäin. Ikäväkseni olen joutunut huomaamaan, että jokaisen myrskyn jälkeen minun on vaikeampi luottaa siihen, ettei tyynen pinnan alla muhi toinen edellistä isompi myrsky. Olisin halunnut sopia asiat ennen kuin menit nukkumaan, mutta tiedän, että se on liikaa vaadittu, sillä eihän se ole ikinä kuulunut tapoihisi. Minä itken tämän yön, olen surullinen huomenna ja ehkä illalla sovimme. Tosin sanoen vasta silloin sinä suostut puhumaan asiasta, kun minä haluaisin jo unohtaa. Siihen asti hiivin varpaillani, enkä enää edes tiedä, mitä toivoa. Joskus jaksoin vielä toivoa, että asiat muuttisivat ajan kanssa, mutta eivät ne muutu. Tämän tien minä olen valinnut ja aion olla sille uskollinen niin kauan kuin löydän siltä enemmän onnea kuin surua. Viime aikoina vaaka on tuntunut kallistuvan liikaa väärään suuntaan, mutta toivon meille iloisempia aikoja. Pelkään kuitenkin, ettet sinä halua tottua nykytilanteeseemme ja löydät jotain, mikä tuntuu ainakin hetken paremmalta. Ei se mitään, olen minä ainakin alitajuisesti aina ollut varautunut siihen. En vain usko, että on helppoa lopettaa rakastamista.