Katsoin tummia silmiäsi. Eivät ne ennen olleet noin tummat. Mitä olit taas mennyt tekemään? Aina et kuitenkaan pääsisi kuin koira veräjästä.

Olisin auttanut sinua, mutta et ottanut apuani vastaan. Sanoit kyllä, että arvostat sitä, muttet halunnut sekoittaa minua sotkuihisi. Olin kuitenkin jo mukana niissä.

Jos olisimme toimineet järkevästi, olisit ehkä vieläkin luonani. Mutta me emme ymmärtäneet sitä silloin, tuskin ymmärrän nytkään. Muistan vain tummat silmäsi, hätääntyneen katseesi ja apua anovan ilmeesi, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Minun olisi pitänyt ymmärtää aikaisemmin, olisi pitänyt auttaa sinua, vaikket myöntänytkään tarvitsevasi apua. En kuitenkaan auttanut, en tarpeeksi, vaikka olinkin tukenasi. Pelkkä toivominen ei riittänyt, olisi pitänyt tehdä jotain konkreettisempaa. Nyt en kuitenkaan enää voi tehdä mitään hyväksesi ja se on omaa syytäni.

Muistan kuinka halasin sinua viimeisen kerran ja kuinka itkit sylissäni. Itkit sydäntä raastavasti, mutta mitään ei ollut tehtävissä, enkä minä osannut lohduttaa, sillä itkin itsekin. Itkimme siinä, toinen toistemme sylissä. Itkimme kunnes kuulimme pillien ulvovan. Emme tajunneet mitään. Emme, ennen kuin maailma täyttyi välkkyvistä sinisistä valoista

Olin shokissa enkä olisi halunnut päästää sinua menemään, mutta he veivät sinut minulta. Sinut vietiin pois enkä nähnyt sinua. En, ennen kuin minun piti todistaa sinua vastaan. Todistaa sitä ainoaa ihmistä vastaa, jota oikeasti rakastin. Me molemmat tiesimme, ettei ollut muuta mahdollisuutta ja siltikin minä tiesin, että se olisi viimeinen kerta kun näkisin sinut.

Ne sanat, jotka lopulta tappoivat sinut, tappoivat minutkin. Tiesimme, ettei tapahtuneen jälkeen ollut enää toivoa paremmasta. Minä kuitenkin jaksoin toivoa. Jaksoin, vaikka tiesin, että se on turhaa. Turhaa, sillä sinussa ei ole koskaan asunut sitä optimistia, joka asuu minussa.

Muutaman kuukauden minä jaksoin, mutta sitten tuli uutinen, jota olin syvällä sisimmässäni pelännyt; sinä olit tappanut myös itsesi. Kukaan ei tiedä miten pystyit siihen, mutta minä uskon, että ymmärrän. Ainut mitä en ymmärrä on se, miksi emme tajunneet mitään ajoissa. Oivallukset tulivat liian myöhään ja nyt sinä olet ikuisesti poissa. Enkä minä ole päässyt yli sinusta. En tule pääsemään koskaan, mutten ole tarpeeksi rohkea tullakseni luoksesi sinne missä olet nyt. Pääsisinkö edes sinne? Pelkuruuteni vie voiton minusta, mutta jonain päivänä minä tulen luoksesi ja saamme olla jälleen yhdessä. Ikuisesti yhdessä, aivan kuten lupasin sinulle. Jaksat odottaa, tiedän sen, mutta enää ei mene kuin hetki.

Olen jo tulossa.