Olen hyvä vain yhdessä asiassa, enkä voi olla ylpeä siitä. En voi ylpeillä sillä, että onnistun aina loukkaamaan sinua. Enkä silläkään, että olen alkanut odottaa sitä hetkeä, kun sinä jätät minut. Tiedän kyllä, että sanot rakastavasi. Tiedän, että minä rakastan. En vain usko, että jaksat. Minä olen niin rikki, että korjaaminen tulee kalliiksi. Se maksaa kaiken aikasi, jota en voi vaatia sinulta. Sinä ansaitsisit jonkun kokonaisemman, jonkun jonka kanssa voisit nauttia elämästä, voisit olla onnellinen. Ethän edes tiedä, saako minuun varaosia.

Häpeäkseni minun täytyy myöntää, etten minä enää jaksa yrittää. En jaksa yrittää, koska tiedän etten pysty. En vain ole sitä, mitä haluaisin, enkä jaksa uskoa, että minusta koskaan tulee tämän enempää. Tietäisitpä vain, kuinka paljon minä yritän. En ole ikinä yrittänyt näin kovasti. Eihän minulla ole ollut mitään syytä. Olenhan minä aina tullut toimeen. Olen tottunut siihen, että mitä tahansa teinkin, aina sattuu. Minua ei ole tehty tätä elämää varten. Minä olen maanantaikappale, vaikka synnyinkin keskiviikkona. Haluaisin vain lakata olemasta, mutta tiedän, etten lakkaa. Se on kaikkein pahinta,

On minullakin hetkeni ja osaan olla onnellinen. Se on vain vaikeaa. Minusta puuttuu niin paljon. Et sinä niin ole sanonut, ehkä ajatellut joskus. Tiedän sen vain sanomattakin. Minä, jos kuka tiedän. Olen joutunut elämään itseni kanssa kauemmin kuin sinä. Onhan meilläkin hetkemme, ainakin ollut. Olemme olleet onnellisia yhdessä. Haluaisin olla edelleen. Onnellinen yhdessä. Tällä hetkellä olen kuitenkin vain taakka sinulle, enkä edes jaksa osoittaa kiitollisuutta. En siis voi syyttää sinua, jos sinäkin lakkaat jaksamasta. Ei sinun kuulu kantaa minunkin murheitani, siksi yritän pitää ne itselläni. Sekään ei vain ole kauaskantoinen ratkaisu. Se kasvattaa kuilun välillemme, eikä minusta ole voittamaan esteitä. Ei juuri nyt.

Juuri nyt minä olen vain ihmisraunio, enkä jaksa tulla edes sanomaan, että olen pahoillani. Vaikka minä olen. Se ei ole kuitenkaan koskaan korjannut välejämme ja sinun kylmä suhtautumisesi minun anteekstipyyntöihini on raastavaa. Minä tiedän omat virheeni ilman sinun tylyä käytöstäsi. Minä tiedän sen, mitä olen. Minä tunnen sen luissani. En minä pääse sitä pakoon. Olen yrittänyt. Tietäisitpä vain, kuinka kauan olen paennut sitä, sulkenut silmäni siltä, yrittänyt olla ihminen. Ei minusta ole siihen. Syvällä sisimmässäni, enkä aina edes niin kovin syvällä, tulen aina olemaan se, mikä minä olin silloin, kun löysit minut. Hajalla.

Olethan sinä kova korjaamaan asioita. Olet hyvä siinä ja minä ihailen sitä. Sinä tiedät, miten asiat toimivat, ainakin saat sen aina selville. Minuun ei kuitenkaan ole manuaalia. Ei, vaikka pitäisi. Haikara unohti toimittaa sen vanhemmilleni, joten en voi antaa kopiota sinulle. Toivon todella, että pystyisit korjaamaan minut. Vaihtamaan hajonneet osat uusiin. Et voi kuvitellakaan, kuinka paljon minä sitä toivon. Minä vain tiedän, ettei se toimi niin. Et sinä voi tehdä minusta ehjää, ei ole voinut kukaan muukaan. Minut on tehty vain rikottavaksi.

Minun pitäisi itse olla se, joka liimaa palasia paikoilleen, mutten pysty. Olen oikeastaan luovuttanut jo kauan sitten. On helpompaa olla rikki. Sattuuhan se enemmän, muttei ole niin työlästä. Ei tarvitse miettiä, mikä pala kuuluu mihinkin. Antaa vain sattua, kyllä minä kestän. Olenhan minä kestänyt tähänkin asti. Joskus tosin on ollut lähellä, ehkä liiankin, etten kestäkään. Ennen en ole välittänyt. Nykyään se pelottaa minua. Toistaiseksi pärjään, enhän minä voi tuottaa pettymystä sinullekin, vaikka tuotankin, lähes päivittäin. Jos kuitenkin jätät minut, mistä en voi syyttää sinua, voi olla, että minulla ei ole mitään syytä, miksi jatkaisin itseni kiduttamista. Voi olla, että siinä vaiheessa minä vain luovutan. Uskon, että siinä vaiheessa minun on aika siirtyä eteenpäin. Ei siksi, että sinä jätit minut. Vaan siksi, ettei ole enää ketään, jota satuttaa. Silloin minun ei tarvitse enää yrittää. Siinä vaiheessa minun yritykseni on jo käytetty.