Olen taas täällä, liian lähellä kuilun reunaa, aivan liian lähellä. Tällä kertaa olen oikeasti niin väsynyt, että tekisi mieleni hypätä. Olen taistellut meidän puolestamme, taistellut sinun puolestasi, mutta sinä et näe sitä niin. Sinun mielestäsi minä laiminlyön sinua ja siksi sinun pitäisi saada tehdä juuri niin kuin sinä haluat, vaikka se satuttaisikin minua. En enää oikeasti tiedä, kuinka kauan jaksan. Se ei kuitenkaan voi olla kauaa. Sitten lakkaan välittämästä ja sitä sinä et oikeasti halua nähdä, ainakin toivon niin. Se ei ole kaunista ja se lopettaa meidät. En haluaisi kirjoittaa sitä, ettei siitä tulisi totta, mutta toisinaan epäilen sinun motiivejasi. Minä tiedän, mitä minä saan meidän suhteestamme, mutta toisinaan tuntuu siltä, että minä teen sinut vain onnettomaksi. Sanot silti, että rakastat, mutta en tiedä tarkoitatko sitä. Haluaisin uskoa sen, mutta pelkään hyppääväni, jos käy ilmi, ettei se olekaan totta. Et enää edes pidä kosketuksestani. Olen huomannut sen, vaikka et olekaan sanonut sitä ääneen, ja se syö minua sisältä. Sinä et edes tiedä, miltä itkeminen oikeasti tuntuu. Sinä et tiedä, miltä tuntuu, kun sydän syö itsensä. Minä tiedän ja siksi en usko, että elän kovin vanhaksi.

En ole tarpeeksi vanha ollakseni näin hajalla, mutta sitä minä silti olen. Olen enemmän rikki kuin koskaan aikaisemmin, vaikka sinä luulet korjanneesi minut. Et ymmärrä, ettet ole onnistunut uskottelemaan minulle, että minä riitän. Minä tiedän, etten kaikilta osin riitä. Siksi yritän olla joustava ja ajatella asioita objektiivisesti, luottaa rakkauteemme. Sinä et aina tee siitä kovin helppoa. Joskus sinä huomaamattasi isket minua riittämättömyyteni rätillä vasten kasvojani. Ennen olisin saattanut sanoa, että tiedän, ettet tee sitä tahallasi. Nykyään voin sanoa vain, että uskon niin. Riittämättömyyteni on tosi asia ja pääsääntöisesti olen hyväksynyt sen, vaikka sinä yrität väittää muuta. Se ei silti muuta sitä, etteikö se voisi satuttaa minua. Minä olen aina toivonut, että riittäisin jollekin sellaisena kuin olen. Luulin, että riitin sinulle, mutta siitä on jo kauan, kun huomasin olevani väärässä. Sinä et vain tiedä, kuinka kirkkaasti minä näen asian.

Kaikista pahinta on kuitenkin se, että joskus minä luulin, ihan todella luulin, että minusta tulisi joskus ihminen. Vielä aikuinen sellainen. Olen kuitenkin huomannut, että kipu pysyy samana. Itkeminen sattuu aina yhtä paljon ja toisinaan paljon enemmän, enkä edelleenkään voi puhua siitä kenellekään, joka ymmärtäisi. Ennen luulin, että jonain päivänä, olisi olemassa joku, joka ymmärtäisi. Luulin, että löytäisin ihmisen, jolle voin kertoa kaiken. Tähän ikään mennessä olen kuitenkin ymmärtänyt sen, että loppujen lopuksi jokainen on yksin. Kukaan ei voi kertoa kenellekään kaikkea. Se satuttaa, mutta on samalla lohdullista. Ainakaan en ole yksin asian kanssa, sillä sama tilanne koskee kaikkia. Ihmiset pelkäävät itsensä puolesta liikaa voidakseen rakastaa niin paljon, että haluaisivat kuulla kaikki toistensa salaisuudet. Olen oppinut ymmärtämään, miksi salaisuudet ovat hyvä asia, vaikka loppujen lopuksi juuri ne tappavat meidät sisältä.

Tänään pelotan itseäni enemmän kuin yleensä. Tänään reuna on niin lähellä, että sitä on vaikea vastustaa. Tiedän, etten halua tehdä sitä sinulle enkä läheisilleni. Olen aina pitänyt sitä äärimmäisen itsekkäänä tekona ja olen aina osannut käsitellä omaa tuskaani paremmin kuin muiden. Muistan lapsuudestani ne illat, kun kuulin seinän läpi siskoni itkevän huoneessaan. Muistan, kuinka paljon halusin, että voisin ottaa hänen tuskansa omakseni, ettei hänen tarvitsisi kantaa sitä. Edelleen olen valmis taistelemaan molempien siskojeni puolesta, jos tarve niin vaatii, riipumatta siitä, kuinka paljon se minua satuttaa. He ovat olleet minun maailmani, vaikka en ole aina osannut arvostaa sitä. He ovat vaikuttaneet paljon siihen, että elän edelleen, vaikka eivät tiedäkään sitä.

Sinunkin takiasi minä elän. En halua tehdä sitä sinulle. Jos rakastat minua niin paljon kuin haluan uskoa, en halua, että joudut tuntemaan mitään sellaista, mitä hyppäämiseni saisi aikaan. Ikuiset kasvukipuni sattuvat ja toisinaan sinä olet syypää niihin. Siitä huolimatta en halua, että joudut kokemaan mitään vastaavaa. Hyppäämiseni jälkeen olisi pahempaa. Sinä olet kuitenkin hyvä ihminen, et ehkä aina minulle, mutta muille. Ajattelet aina sitä, minkä kuvittelet olevan muiden parasta. Se ei ehkä aina ole niin, mutta tarkoituksesi on aina hyvä. Siksi et edes ymmärtäisi tekoani. Et ymmärtäisi, mikä minuun sattuu ja kuinka paljon. Luultavasti kokisit, että syy on osittain sinun, ja jollain kieroutuneella tavalla toivoisinkin sitä. En kuitenkaan antaisi ikinä itselleni anteeksi, jos tekisin sinulle niin. Eihän oikeasti ole sinun vikasi, että minä olen tällainen. Ei ole sinun vikasi, etten tiedä, mikä minussa on vikana.