Huokaus huokauksen perään ei auta minua saamaan mitään aikaiseksi. On turhauttavaa, ahdistavaa tuijottaa tyhjää paperia edessään samalla, kun ajatukset leikkivät hippaa keskenään. Yhtä kamalaa on katsoa sivuja, jotka ovat mustanaan pientä pränttiä. Tuijottaa niitä ja tajuta, ettei ymmärrä yhtään mitään ja kaiken lopunkin unohtaa.
Samaan aikaan valkoiset pilvet lipuvat vaaleansinisellä taivaalla ja aurinko paistaa sisään ikkunasta. Tuntuu, ettei mistään tule mitään.
Auttaako se, että hukuttaa itsensä kirjaan, jonkun muun todellisuuteen? Auttaako, jos ottaa panadolin ja nukkuu, kunnes on lähdettävä teoriatunnille? Auttaako, että ei auta.

Perfektionistin päämäärä, täydellisyys, on saavutuksena silkkaa keskeneräisyyttä.