Miksi on niin vaikea sanoa mitään, silloin kun on onnellinen? On paljon helpompaa tarttua epäkohtiin ja valittaa virheistään kuin sanoa, että on tyytyväinen, onnellinen. Voin kirjoittaa ummet ja lammet siitä tuskasta ja kärsimyksestä, jota tunnen, mutta ollessani onnellinen sanani katoavat. Ihan kuin en olisi koskaan osannutkaan puhua. Minusta tulee sanaton, täysin mykkä, enkä osaa sanoa mitään.

Enkö vain uskalla myöntää, että elämässäni asiat voivat olla hyvin? Vai enkö vain osaa antaa itselleni lupaa nauttia, kun tiedän tuskan kuitenkin palaavan aikanaan?

Luulin unohtaneeni, miten olla onnellinen, mutta enhän minä unoda, ikinä.