Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Eivät ne ole ne
kultaiset perustukset
lujalla kalliolla.

Ne ovat
risuista kyhätty
viritelmä juoksuhiekassa.

Mutta
mitä väliä?

Sinähän siirrät työksesi
taloja.

Valkoinen valhe


Tumma yötaivas on pilvessä. Valkoiset lumihiutaleet putoilevat verkkaisesti kohti maata. Niillä ei ole kiire mihinkään. Onhan koko yö aikaa haudata maailma pehmeään lumivaippaan, joka saa kaiken näyttämään kauniilta, puhtaalta. Valkoiset tähdet piilottavat rumat yksityiskohdat alleen ja nauravat ilkikurisesti voidessaan huijata ihmisiä. Ne uskottelevat kaikille, että pahuus on pyyhitty pois. Enää ei ole olemassa onnettomuutta tai ilkeitä ajatuksia. On vain puhdasta ja kaunista, virheetöntä.

Aamulla katsoessaan ulos ikkunasta saattaa langeta ansaan. Voi joutua sen lapsellisen riemun valtaan, joka täyttää jokaisen, kun ensilumi syleilee maata. Se ei kuitenkaan kestä kauaa, sillä todellisuus työnnetään syliin lumikolalla. Lapsellinen riemu on sulanut synkkien ajatusten hornankattilassa, minun mielessäni. Se maisema, jota ennen rakastin, on muuttunut vihollisekseni. Enää korkeat kinokset eivät ole toinen todellisuus, jonne saisin paeta mielikuvitukseni turvin. Ne ovat rakentuneet suuriksi vuoriksi, jotka minun on ylitettävä vain päästäkseni sinne, minne en todellakaan halua. 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS